2022

Seurakunnan henkilöstöhallinto, 4., uudistettu painos

Henkilöstö on seurakuntatyönantajan tärkein resurssi ja voimavara seurakunnan perustehtävän toteuttamisessa. Siksi henkilöstöstä huolehtiminen ja hyvä henkilöstöhallinto ovat seurakunnan työssä avainasemassa

Painetut kirjat
Määrä

Seurakunnan henkilöstöhallinto on käytännönläheinen käsikirja seurakunnan jokapäiväisen henkilöstötyön tueksi. Se on tarpeellinen apuväline etenkin seurakuntien henkilöstö-, hallinto- ja talousjohdolle, kirkkoherroille ja esihenkilöille, mutta myös muille henkilöstöhallinnon kysymyksistä tietoa tarvitseville.

Kirjassa käsitellään lainsäädännön ja kirkon virka- ja työehtosopimuksen valossa muun muassa henkilöstön rekrytointia, perehdyttämistä, palkkausta ja muita palvelussuhteen ehtoja, työturvallisuutta, työterveyshuoltoa, henkilöstökoulutusta, työhyvinvointitoimintaa sekä henkilöstöraportointia.

Teoksen neljäs painos on päivitetty vastaamaan ajantasaista lainsäädäntöä ja keväällä 2022 voimaan tulevaa virka- ja työehtosopimusta. Keskeisimpiä kirjassa huomioon otettavia muutoksia ovat kirkkolainsäädännön kokonaisuudistus ja työsopimuslain perhevapaita koskeva uudistus.

Tekijät

OTM Sari Anetjärvi toimii hallintopäällikkönä ja HTK Marja Jakobsson henkilöstöpalvelupäällikkönä Espoon seurakuntayhtymässä.

Ulkoasu

Pehmeäkantinen

Varastotilanne

Varastossa

Tuotetyyppi

Painetut kirjat

ISBN

978-951-37-8351-8

Painos

4. painos

Julkaisija

Edita Publishing Oy

Kirjastoluokka

69.13

Sivumäärä

288

Julkaisuvuosi

2022

Tekijä / Tekijät
  • Sari Anetjärvi
  • Marja Jakobsson
Julkaisupäivämäärä

19.5.2022

Määrä